top of page

Kuka ajaa parhaiten sinun etuasi?


Huittisista on tämän kevään eduskuntavaaleissa seitsemän ehdokasta. Tämä on yksiselitteisesti hieno asia. Demokratiaa. Vaaleissa on tärkeää olla erilaisia ehdokkaita ja siten vaihtoehtoja mahdollisimman monelle äänestäjälle. Neljä vuotta sitten huittislaisia ehdokkaita oli vähemmän. Lopputuloksena ei ollut huittislainen kansanedustaja. Syy tähän taisi joidenkin mielestä olla äänestäjien? Väärin äänestetty, kun ääni annettiin euralaiselle tai raumalaiselle ehdokkaalle?

Ei huittislaisuus takaa sitä, että ehdokas on paras mahdollinen valinta äänestäjälle – edes huittislaisille. Huittisissa asuu erilaisia ihmisiä; konservatiiveja, liberaaleja, työssäkäyviä, yrittäjiä, maatalousyrittäjiä, perheellisiä, yksinasujia... Jokaisella meistä on mahdollisuus valita äänelleen paras vastine kaikkien puolueiden kaikista ehdokkaista.

Äänestäjän puolesta ei ikinä voi päättää, kuka hänelle on paras valinta. Meidän yhteinen etumme ei ole vastakkainasettelu Huittisten ja muun maakunnan välillä. Vaikuttaa tulee vahvasti, mutta ei koskaan röyhkeästi. Kyse on pitkäjänteisestä tiimityöstä. Huittinen kehittyy osana aluetta. Osana Satakuntaa. Sanoman ja Ylen vaalikoneissa ehdotellaan Satakunnan vaalipiirin yhdistämistä johonkin muuhun vaalipiirin. Tällöin olisi aivan merkityksetöntä tarjoilla huittislaisille ainoana oikeana vaihtoehtona vain huittislaista ehdokasta.

Äänestäjiä, ihmistä, ei pidä milloinkaan aliarvioida. Oman, saatikka muiden äänien, kanssa on turhaa yrittää taktikoida. Jokaisella on vain yksi ääni. Myös meillä huittislaisilla. Galluppien ja spekulaatioiden ei kannata antaa vaikuttaa omaan henkilökohtaiseen valintaan.

Äänestäjä. Anna sinä äänesi juuri sille ehdokkaalle, jolle sen todella itse haluat antaa. Siihen sinulla on oikeus ja velvollisuus.



Kirjoitus on julkaistu Lauttakylä-lehdessä 8.3.2023

0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page