Vaalipäivästä on kulunut viikko. Viikon aikana minulta on useamman kerran varovaisesti kyselty tunnelmia. Ne ovat tänään yhtä hyvät kuin vaalipäivän iltana ja vaalityön aikana. Asenteeni on, että maailma kulkee kohti parempaa tulevaisuutta ja voimme siihen vaikuttaa.
Sain vaaleissa 356 ääntä eri puolilta Satakuntaa, olen jokaisesta äänestä kiitollinen. Äänet auttoivat osaltaan kokoomusjoukkuetta Satakunnassa ja valtakunnallisesti. Olen tyytyväinen, että Satakunnasta kokoomuslaisia kansanedustajia on nyt kaksi: Mari Kaunistola ja Matias Marttinen. Molempien kanssa jatkan hyvää yhteistyötä vastakin.
Kiitos jokaiselle teille, jotka olitte tavalla tai toisella kampanjamatkassani mukana. Ilman teitä ei olisi minua. Kiitos kaikille ehdokkaille ja tukitiimeille, yli puoluerajojen.
Kampanjan parasta antia olivat ihmiset; tiimiläiset, aktiivit ja kaikki vaaliteltoille saapuneet ja somessa reagoineet. Kaikki ehdokkaat puolueesta riippumatta. Kokemus oli siten vaikuttava, että ymmärrän entistä paremmin politiikan parissa toimivien lausahduksen siitä, että ”vaalit ovat ihmisen parasta aikaa”. Mikä sen parempaa elämässä onkaan kuin kohtaamiset, yhteys erilaisten ihmisten välillä ja sen yhteyden aktiivinen rakentaminen. Parasta ja kannustavinta palautetta olivat kommentit, joissa minua kiitettiin taitavaksi verkostoitujaksi ja poikkeukselliseksi kokoomuslaiseksi.
Uskon, että poliittisen aaltoliikkeen heittelyissä parhaiten pärjäävät ne, jotka keskustelukumppanin puoluetaustasta riippumatta kuuntelevat, kohtaavat ja toimivat. Läyhäämisen ja päänpudistelun sijaan. Mainittua keskustelukumppania alentavaa kehonkieltä ja kielenkäyttöä sai valitettavasti nähdä eri vaalipaneeleissa ja se jatkuu mm. sosiaalisessa mediassa parhaillaankin. Siihen paras lääke on rakentava asenne ja nöyryys.
Jokaisella meillä on vastuu siitä, että rakennamme tulevaisuutta sanoin ja teoin. Nöyrä ja ahkera on edelleen oltava. Ihmisille olemme jatkossakin velkaa hyvän ja luotettavan politiikan. Yhteyttä ja luottamusta tarvitaan pääsiäisen jälkeen, kun hallitusneuvottelut alkavat. Äänestäjien mandaatilla hallitusneuvotteluja vetää Kokoomuksen Petteri Orpo. Rakentavaa ja
tulevaisuuteen katsovaa toimintaa tarvitaan vastakkainasettelevan kampanjoinnin ja kielenkäytön paikaksi kipeästi.
Työ tulevaisuuden eteen ei jää osaltani tauolle ja odottamaan seuraavia vaaleja. Jatkan sitä aktiivisesti. Vaalien jälkeen palasin maanantaina antoisaan työhöni sivistyksen ja hyvinvoinnin eteen kirjastossa. Toimin kaupunginvaltuutettuna, valtuustoryhmän sekä Huittisten kokoomuksen puheenjohtajana. Vaikutan Satakunnan kokoomuksen piirihallituksen jäsenenä. Verkostoidun, vaikutan sydämellä ja inhimillisellä asenteella.
Työtä tulevaisuuden eteen tehdään tänäänkin. Se tehdään kunnissa, alueella ja Suomessa. Olen edelleen mukana tekemässä.
Jatketaan matkaa yhdessä.
Comentarios