Onko tullut puheeksi, että olen kotoisin maatilalta? Ruuantuotannon ja maatalousyrittämisen ympäristö on minulle tuttua jo omasta lapsuudesta; satakuntalaiselta viljatilalta.
Kuva: Joona Tormas
Olen kasvanut ”Maaseutua ei voi tuoda” – kyltin alla. Oppinut miten sää ja vuodenkierto vaikuttavat maatalousyrittäjän arkeen. Olen ollut mukana perunannostossa ja muistan miltä kanalassa pienen lapsen silmissä näytti ja kuulosti. Itse olen kökkinyt pellosta lähinnä kiviä, pujoa tai hukkakauraa. Traktoria ajan vain auttavasti.
Arvokkainta mitä satakuntalaisissa savimaissa kasvaneista juurista on minulle jäänyt, on syvä arvostus kotimaista ruokaa ja ruuantuotantoa kohtaan. Periaatteesta ostan aina esimerkiksi kotimaisia kasviksia. Luotan kotimaisen ruoan laatuun ja eettisyyteen, ruokatuotannon kehitykseen ja innovatiivisuuteen. Suomalainen ruoka tekee meille hyvää ja luo hyvinvointia. Pidetään suomalainen ruoka lautasilla edelleen ja ruoantuotannon toimintaympäristö kunnossa.
Hyvää suomalaisen ruoan päivää! / Finländska matens dag 2021
Comments